Flunssa(kin) heilauttaa ammatillisuutta
Päivitin viime torstaina
onnellisena facebook-statustani. Viesti kuului seuraavasti:
”Jes, poskiontelotulehdus! Ihminen osaa olla iloinen, kun
löytyi tauti. Nimim. Kuukauden taas rykinyt ja pelko ollut persiissä, että taas
menisi talvi yskiessä.”
Hehkutin asiaa myös työkaverille ja hän totesi, että kirjoita
tuosta seuraavaan työpaikan intran blogiimme. Toisin sanoen hän kehotti
kirjoittamaan, miltä tuntuu ja millainen helpotus on, kun löytyy jokin syy tai
asia, miksi olo ei ehkä ole paras mahdollinen tai muuten vain ei hommat edisty
tai kulje. En malttanut odottaa intrablogia, kirjoitan siis ihan tähän omaani…
OIKEA syy?
Viime talvi meni puolikuntoisena, kun silloin flunssan
jälkeen yskä ”jäi päälle”. Mitään varsinaista syytä ei löytynyt ja keväällä se
vain loppui. Kesä menikin mukavasti matala- tai korkealiitoa, sitten alkoivat
koulut. Onnistuin imuroimaan koululaisiltamme flunssan ja eiköhän tuo
yskänpaholainen taas päättänyt tulla jäädäkseen. Tai siltä se alkoi tuntua
kuukauden rykimisen jälkeen. Onneksi pieni lomamatka lentoineen ajoi minut
lääkärille ja yskään löytyi syy, jota olin vähän epäillytkin. Mutta eihän nyt
lääkärille viitsi mennä ennen kuin on joku OIKEA syy mennä sinne eli matkan
turvaaminen... Olisi ollut kurjaa, jos olisi sairastunut lisää reissussa.
Nyt sitten mietin, että miksi? Miksi minä en aiemmin mennyt
lääkäriin? Ehkä minä pelkäsin taas sitä, ettei minussa ole ns. mitään vikaa ja
silti koen itseni puolikuntoiseksi ja yskin yskimistäni? Joutuisi olemaan
epävarmuudessa ja kun ei jaksaisi, niin tulisi huono omatunto siitä, että on
laiska, koska eihän minussa ole mitään vikaa eli syytä!
OIKEA syy oikeuttaa olemaan siis vähän väsähtänyt, mutta
muutoin ei saisi olla nuutunut?
Lisää kysymyksiä
Lisää kysymyksiä
Ystävä on ollut myös kipeänä. Hän totesi ”sairasvuoteeltaan”,
että hän vain syö ja makaa. Mihin tuollaista laiskaa p-kaa edes tarvitaan, hän
kysyi. Mässyttämisestä ja makaamisesta tulee hänen mukaansa valtava ahdistus ja
syyllisyys.
Minua vähän naurattikin ystävän kommentti. Minä nimittäin
tiedän, että hänellä on vaativa työ ja hän tekee minusta vähän liikaakin töitään.
Totesin, että tuo tekee hänelle hyvää. Ja että hänen kuuluukin vain syödä ja
maata, eikä toipilaana edes pidä kuvitella itsestään mitään erityistä. Tähän
tosin oli pakko lisätä perään, että voi kun muistaisin nuo sanani kohdistaa
myös itselleni.
Näistä nousi mieleeni muutamia kysymyksiä. Onko aina syy, jos
arki/homma/tehtävä ei suju? Voiko vain olla, ettei suju ihan muuten vain? Miksi
itselleen on niin ”julma”, jos on puolitehoinen, mutta toisen sama olotila
tuntuu hassulta? Miten tuo toinen ei voi tajuta, että totta kai hänen pitää
levätä? Minkä ikäisenä sitä alkaa olla itselleen armollinen? Vai ei koskaan,
jos sattuu olemaan ”semmoinen tapaus”, ettei vain ole?
Elämänkulun toimijuus
Minua kiinnostaa se, mitä tapahtuu niissä
kohdissa, jolloin elämä ei ehkä sujukaan niin kuin yleensä odotetaan. Tätä olen
käsitellyt omassa tutkimusaiheessani, työnimi: ”Ammatillinen toimijuus ja
työurat”. Elämänkulun
toimijuuden näkökulmasta
ihmisellä on nimittäin aina jokin suunta, viitekehys, miten elämän ns. kuuluisi
mennä normaalisti. Ammatillisesti tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että
tiettynä ikäkautena opiskellaan, valmistutaan, aloitetaan työ aloittelijana,
edetään edistyneempiin tehtäviin ja lopulta senioriksi ja asiantuntijaksi
omassa työssä.
Toimijuuden "hässäkkä"
Elämänkulku on vähän kuin ”tiekartta” tai
elämänrata, joka tosin vaihtelee esimerkiksi sosiaalisen ympäristön,
taloudellisten tekijöiden ja historiallisten olosuhteiden mukaan. Elämänkulun
toimijuuden tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, millä perustein ihminen
tekee esimerkiksi päätöksiä elämän kääntöpisteissä ja
siirtymissä/murroskohdissa (esimerkiksi opiskelupaikan valinnat,
työ/asuinpaikan valinta jne.). Valintoihin vaikuttavat myös persoonalliset
kyvykkyydet, ideaalit ja onnistumiset sekä varmasti monet muut seikat. (Crockett
2002, 6; Hitlin & Elder 2007, 177-185.)
Ikään liittyen ajatellaan
olevan tiettyjä yhteisöjen luomia normeja. Niistä poikkeaminen voi aiheuttaa
erilaisia seurauksia ihmiselle. Jos
työntekijän työuran ajatellaan etenevän tietyllä tavalla (esim. opiskelijasta
ja aloittelijaksi, seniorista lopulta eläkeläiseksi), voi työuran yllättävä
katkeaminen aikaisemmassa vaiheessa olla haastava. Flunssaankin sairastuminen
on tietyllä tavalla pienimuotoista ”aaltoilua” ja haastetta. Oletuksenahan voi
olla, että sitä vain porskuttaa, ei sairastu ikinä!
Identiteetti ja elämänkaari
Salme Mahlakaarto käsittelee kirjassaan Persoona työssä
identiteettiä ja elämänkaarta. Työuran
alussa nuorena ihminen tuo identiteetin kautta ne puolet, jotka ovat
kehittyneet lapsuuden aikana voimakkaimmin. Niiden kautta ja varassa luodaan itseä ja
työelämää. Toinen identiteetin vaihe saapuu yleensä noin 40 vuoden tiimoilla,
jolloin usein lapsuudessa omaksutut keskeiset roolit alkavat muuntua ja
laajentua. (Mahlakaarto 2016, 14.)
Samaistun jotenkin hyvin tähän vaiheeseen ja olen ollut
huomaavani ikätovereideni kipuilevan samojen asioiden kanssa. Tässä vaiheessa ihminen
etsii eheyttä uudella tavalla. Aiemmin luotuun työelämäpersoonaankin saattaa
väsyä ja alkaa etsiä toisenlaista roolia. Lähdetään ehkä seuraamaan ”omaa
tähteä”. Huomaamattaan saattaa ohjautua kehittämään työtään tai lähteä
uudelle uralle. (Mahlakaarto 2016, 14.)
Elinvoimaisuudelle ja hyvinvoinnille tämä on
tärkeää, sillä jos se ei toteudu, se ilmestyy paikalle taas noin 50 ikävuoden
tienoilla. Ja jos tuota uudistumisen tarve jää tunnistamatta, niin se voi olla
yksi selitys sille väsymykselle tai uupumiselle. Mahlakaarto kysyykin, että
kuinka usein työuupumuksessa on kysymys itse asiassa identiteettityöhön
liittyvien roolien etsimisestä?
Kirjassa Persoona työssä todetaan myös, kuinka työelämän
tarpeet, odotukset ja vaatimukset sisältävät usein ajatusharhan siitä, että
ihminen olisi tai hänen kuuluisi aina olla itsensä toteuttamisen tilassa. Tähän
Salme Mahlakaarto esittääkin elämänkehän vaiheet, joita voi tarkastella
miettiessään omaa vaihettaan. Suosittelen tutustumaan!
”Se on sun luontos ja kuuluu asiaan…”
Ehkä se syy ”sujumattomuuteen” voi olla sairaus,
mutta se voi olla myös ihan ihmisyys. Satut nyt olemaan vaikka sen ikäinen,
että ”olet vaiheessa ja muutoksessa”. Tai kuten eräs ystävä totesi tuskaillessani
sitä, etten osannut olla aukaisematta suutani tilanteessa, jossa olisi voinut
olla sanomattakin, että ”se on sun luontos”. Kuuluu siis asiaan eli ihan OIKEA
syy olla joskus ”vaiheessa”.
Red Hot Chili Peppersin ja minun luontoni yhdistyivät 14.9.2016
Lähteinä
Crockett, L. 2002. Agency
in the Life Course: Concepts and Process. Agency,
Motivation, and the Life Course: Volume 48 of the Nebraska Symposium on
Motivation, ed. Richard Dienstbier and Lisa J. Crockett. Lincoln, NE:
University of Nebraska Press, 2002. Pages 1–31.
Hitlin, S. & Elder,
G.H.jr. 2007. Time, Self, and the Curiously Abstract Concept of Agency. Sociological Theory 25:2 June 2007, 170-191.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!