Tekstit

Näytetään tunnisteella musiikki merkityt tekstit.

Mistä sinä sytyt liekkeihin?

Kuva
Olen hurahtanut, syttynyt liekkeihin. Siksi en ehdi kirjoittaakaan. Vapaa-aikani on nimittäin kirjoittamisen sijaan kulunut nyt vuodenvaihteesta geokätköilyyn . Innostun helposti ja tiedän tämänkin vaiheen tasoittuvan, mutta nyt ollaan ”maanisessa” vaiheessa. Sitä paitsi minulla on meneillään HAASTE ! Tai oikeastaan kaksi -tai ehkä kolme tai neljäkin? Haasteet edellyttävät päivittäistä kätköilyä. Tavoitteeni on jatkaa tätä toukokuun loppuun. Toiveeni on, etten sairastu ainakaan vatsatautiin. Se voisi olla este pikaiselle geopurkilla käymiselle… Geokätkömiitissä Uutelassa, Vuosaaressa 22.1.2017 Välillä käy mielessä, onko tässä mitään järkeä? Eilen luistelin polvillani sadevesiviemärissä. Sitä edellisenä päivänä raahasin nuorinta lasta hyisessä tuulessa ja pikkupakkasessa (no ei meillä oikeasti kauaa mennyt) puistikossa kätkön perässä. Lapsella oli jalassaan vain ohuet verkkarit. Huono äiti, kun ei ottanut tuollaista huomioon! ”Huono äiti” Kerroin työkaverille tuosta...

Voisiko vakituisessa työssä oleva olla työelämän nomadi?

Kuva
Ekaluokkalainen totesi eräänä päivänä, että hän aikoo isona tehdä töitä siten, että hän tekee vuoden töitä ja sitten reissaa vuoden Kanariansaarilla ja Balilla. Mikäs siinä sitten, totesimme me vanhemmat. Mutta mistä tuo poikanen oli tuollaisen ajatuksen keksinyt? Matkailemme koko perhe lomilla sekä koti- että ulkomailla, mutta vakitöissämme ei tuota vuoden välein taukoa ole kyllä ollut ainakaan tuon kuopuksen syntymän jälkeen. Samalla mietitytti, miksei minulla ole ollut tuollaisia haaveita lapsena? Minusta piti tulla tuon ikäisenä kennelin omistaja tai rallikuski. Sittemmin haaveet vaihtuivat ”tavallisemmiksi”. Opiskelemaan mennessä 90-luvun alkupuolella oli sitäpaitsi pelko takaraivossa, ettei saa ikinä töitä laman takia. Ensimmäisen vakinaisen työpaikan sain kuitenkin jo ennen valmistumistani. Oli ehkä tuuria ja 2000-luvun alussa alkoi jo työelämäkin vetää. Työelämän nomadit Lapsen haave työstä ja elämästä on varsin järkevä ja eräänlaista työelämän nomadiutta. ...

Innostuksia työstä, bloggaamisesta ja sukista

Kuva
Joskus -itseasiassa aika usein!- elämä järjestelee asioita sopivasti. Olin juuri tyrkkäämässä elokuun viimeisen päivän blogikirjoitustani maailmalle, kun vilkaisin sähköpostiani. Siellä oli viesti Tiia Konttiselta, että olen voittanut ”Bloggaajasta ammattilaiseksi”-verkkokurssiosallistumisen vastattuani kyselyyn bloggaamisesta ! Hurjaa! Kurssia olin katsellut ”sillä silmällä” jo kyselyyn vastatessa, mutten arvannut, että sellaisen upean mahdollisuuden voittaisinkin, koska tässä on nyt näitä iloa tuottavia, lämmittäviä arvontaonnenpotkuja tullut tänä vuonna enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana...  Sitä paitsi olinhan päättänyt, että pidän taukoa opiskeluissa.  Tilaisuuksia ei voi kuitenkaan jättää käyttämättä. Innostuin ihan tosissani kurssista ja bloggaamisesta, vaikken ammattilaiseksi ole ihan suorilta käsiltä tässä menossakaan. Innostuksia ja intohimoja olen tässä miettinyt urakalla -ja todennut, etten ole läpeensä huonosti lähtenyt kohdistamaan blogin ”...

Heinämörköjen aikaan

Kuva
On ollut hieno, tapahtumarikas kesä. Tänä kesänä en kehittänyt itseäni mitenkään suunnitelmallisesti eli en osallistunut kursseille, en tehnyt esseitä, en siis kerta kaikkiaan opiskellut mitään toukokuun lopun jälkeen, kun voimauttava valokuvaus työyhteisön kehittämisessä -projektini päättyi. Jos olisin ollut reipas, olisin tehnyt partionjohtajakurssin raportin, mutta ei! En ole ollut sillä tavalla reipas. Sen vuoksi en ole kirjoittanut blogiaakaan sitten kesäkuun lopun. Kesällä olen ihan vain elänyt ja ollut menossa, vaikkei minulla ollut kuin kolme viikkoa kesälomaa. Ja tehnyt asioita, joita ei ikinä ennen tai en ainakaan aikuisena. Uusina asioina heinä-elokuussa olen mm. kellunut/uinut uimarenkaalla kynä suussa pieneen saareen etsimään geokätköä. Se löytyi ja siitä tuli ensimmäinen saarikätköni! Geokätköilyn kautta olen tutustunut ylipäänsä moneen uuteen paikkaan siellä täällä Suomea eli jos elämä tuntuu junnaavan samaa rataa, niin kätköily on oiva keino laajentaa omaa hori...

Sata toivetta

Kuva
Aarrekarttatyöskentelyyn kuuluu määrittää sata toivettaan varsin spontaanisti. Näistä toiveista karsimalla voi sitten määritellä toiveet, jotka ovat esimerkiksi toteutettavissa viiden, kolmen, kahden ja vuoden sisällä. Itse olen määritellyt myös yhdeksi joukoksi ”jatkuvat kivat”, joilla tarkoitan toiveita, joiden toivon olevan osa jokapäiväistä, tai ainakin melkein, elämistä. Tähän sarjaan kuuluu esimerkiksi toiveeni kirjoittaa säännöllisesti tai puolison kanssa tenniksen pelaaminen. En ole varma, ovatko ne sinänsä aarrekarttatyöskentelyn mukaisia toiveita, mutta kun ne vain ovat minulle tärkeitä, eivätkä suinkaan tässä arjessa itsestään selvyyksiä. Toiveiden kanssa työskentelyssä on tarkoitus määrittää viisi lähitulevaisuuden (eli vuoden sisällä olevat) tärkeintä tavoitetta. Näihin voisi sitten keskittyä varsinaisen aarrekartan tekemisessä. Minä kävin aarrekarttakurssin Runotalon Sarin verkkokurssilla kolme vuotta sitten ja tein ensimmäisen aarrekarttani syksyllä 2013. Kar...

Vuosien toistuvuutta

Kuva
Viime viikolla töihin ajellessa radiosta tuli Apulannan ”Valot pimeyksien reunalla” . Skarppasin alun, mutta kertosäteen kohdalla alkoivat silmät kostua -niin kuin aina, kun kuulen musiikkia, joka koskettaa. Tihrustan itkua usein katsellessani taidetta, elokuvia, lukiessani… Olen pikku hiljaa opetellut olemaan sinut näiden tuntemuksien kanssa, sillä ne merkitsevät jotain hyvin merkittävää. Ne tuovat tajuntaan jotain, mitä en osaa sanoittaa tai ehkä ymmärräkään. Itkemisen lisäksi olen tajunnut, että minussa on sisäsyntyinen kyky noteerata hyvä musiikkiesitys ihollani, vaikken osaa millään muulla tavoin arvioida musiikin ”hyvyyttä”. Iho menee nimittäin kananlihalle ja pitkin selkärankaa nousevat kylmänväreet! Kun nämä tuntemukset tulevat, tiedän, että mahdollinen muu yleisö ja tuomaristo ovat samaa mieltä kanssani. Musiikki on loistavaa! Mutta palataan Apulantaan. Kyyneleet valuen mietin, miksi sanat ”Valot pimeyksien reunalla” biisissä ovat niin vaikuttavat, että itket...

Välähdyksiä työn loisteesta

Kuva
Tänään minulla oli yllätykseksi mahdollisuus nähdä sellaista työstä nauttimista ja syttymistä, että vielä näin illallakin kylmät väreet menevät pitkin selkärankaa.  Sain nimittäin kuunnella ja katsella Saara Aallon ja Teemu Roivaisen iltapäivän livekonserttia ihan oman työni puolesta. On pakko tunnustaa, että tiesin Saara Aallon vain nimeltä "jostain Talent Voice -mitä lie" -kisoista. Katson hirveän vähän televisiota, joten jotain menee aina ohi... Teemu Roivaisesta en ollut kuullutkaan. Nyt olen! Hyvän musiikin ja laulajan tunnistan siitä, että ihoni menee kananlihalle ja silmät kostuvat. Samaa mieltä kanssani hyvän musiikin kauneudesta tuntuvat esimerkiksi erilaisissa kilpailuissa tai vastaavissa olevan tuomarit ja muu yleisö. Minä en vain osaa selittää tai kuvailla sanoin, menikö soitto tai laulu nuotilleen vai mikä siitä teki niin mahtavaa. Keho onneksi tunnistaa ja se riittää minulle! Saara ja Teemu saivat koko kehon reagoimaan. Hyvä kun pysyin penkissä....