Mistä sinä sytyt liekkeihin?

Olen hurahtanut, syttynyt liekkeihin. Siksi en ehdi kirjoittaakaan. Vapaa-aikani on nimittäin kirjoittamisen sijaan kulunut nyt vuodenvaihteesta geokätköilyyn.

Innostun helposti ja tiedän tämänkin vaiheen tasoittuvan, mutta nyt ollaan ”maanisessa” vaiheessa. Sitä paitsi minulla on meneillään HAASTE! Tai oikeastaan kaksi -tai ehkä kolme tai neljäkin? Haasteet edellyttävät päivittäistä kätköilyä. Tavoitteeni on jatkaa tätä toukokuun loppuun. Toiveeni on, etten sairastu ainakaan vatsatautiin. Se voisi olla este pikaiselle geopurkilla käymiselle…

Geokätkömiitissä Uutelassa, Vuosaaressa 22.1.2017
Välillä käy mielessä, onko tässä mitään järkeä? Eilen luistelin polvillani sadevesiviemärissä. Sitä edellisenä päivänä raahasin nuorinta lasta hyisessä tuulessa ja pikkupakkasessa (no ei meillä oikeasti kauaa mennyt) puistikossa kätkön perässä. Lapsella oli jalassaan vain ohuet verkkarit. Huono äiti, kun ei ottanut tuollaista huomioon!

”Huono äiti”

Kerroin työkaverille tuosta ”huonosta äitiydestä”, joka kävi mielessä lasta kylmässä vähissä vaatteissa raahatessa. Nauroin siinä sitä kertoessani ja työkaveri kysyi, että miksi minä oikeastaan nauran tuota kertoessani. Mitä se kertoo? En osannut sanoa, enkä osaa sanoa ehkä vieläkään. Kertooko se siitä samasta asiasta, mistä Ronja Salmi ja Henri Salomaa kirjoittivat Hesarin kolumneissaan? Eli kasvojen menettämisestä? Jos olenkin oikeasti huono äiti? Vähän virhearviota tuli kyllä tehtyä ja se harmitti. Varsinkin, kun lapsi sai vielä päivällisen (Mäkkäriaterian muodossa) kello 20 jälkeen. Tämän takia oli helpompi nauraa. Lapselle tosin olisi ollut kotonakin ruoka tarjolla, mutta eipä hän vaivautunut syömään.

Joka tapauksessa olen geokätköilyn suhteen flow-tilassa. Se tuntuu hyvältä. Ehkä unohdan huonon äitiyden. Olen ainakin omasta mielestäni jotenkin rennompi. Ja milloinkaan en voi tietää, mitä kätköillessä tulee eteen!

Muita näkökulmia

Olen myös tutustunut viime aikoina uskomattomaan määrään uusia ihmisiä. Viime viikonlopun ”kätkömiitissä” meitä oli yli 90 henkeä. Yhteisöllisyys tekee siitä vielä asteen hienomman jutun. En ole nimittäin ennen minkään harrastuksen yhteydessä kohdannut niin helposti ihmisiä. Viikonlopun kätkömiitin jälkeen lähdimme 9 hengen porukalla hakemaan vielä viisi geokätköä spontaanisti. En tuntenut ennestään näistä ihmisistä kuin kaksi.

Tässä hurahduksessa on kätköilyn ja sen yhteisöllisyyden lisäksi kolmaskin näkökulma. Nyt on nimittäin ”se” talvi. Talvellahan minun on hyvin haastava saada itseni ulos. Kätköjen ja erityisesti noiden haasteiden takia on pakko vääntäytyä pihalle ainakin hetkeksi.

Seurauksena tästä on ollut se, että enää talvi ei haittaa yhtään! Tuntuu melkein kummalliselta, kun joku puhuu, kuinka ikävää on pimeys, loska, pakkanen tai mikä milloinkin. Talvellahan on niin helppo hengittääkin! En olisi ikinä uskonut sanovani/kirjoittavani näin…

Innostuminen on hyvästä

Ihmiselle on selvästi hyväksi innostua. Se on ihan sama, mitä se on, mutta jos se ei satuta itseä eikä muita, se tuottaa jaksamista ja iloa, niin anna mennä!

Innostu vaikka musiikista. Viime viikonloppuna kävimme katsomassa puolison kanssa Apulantaa. Puoliso totesi, ettei hänellä ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta hyvä oli! Niin minustakin! Musiikki innostaa. Mieleen jäi erityisesti, kun Toni Wirtanen lauloi ”Armon” kuoron säestyksellä.

Armo

Muutoinkin apulantamaisen rankkojenkin tekstien ympärille oli keikalla saatu huumoria ja ammattitaitoa. Minä rakastan katsoa innostuvia ja asialleen antautuvia ihmisiä. Niistä saa sytykettä omaan innostukseensakin.

Apulanta, Hgin jäähalli 20.1.2017
Otsikossa kysyin, mistä sinä sytyt liekkeihin. Voisi myös kysyä, miten sinä hoidat ja toteutat lapsekasta puoltasi? Minä ryömin viemäreihin ja kiipeän puihin…

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi en kirjoita?

Liminaalit luonteenvahvuudet