Tekstit

Näytetään tunnisteella liminaalitila merkityt tekstit.

Kun "väärästä" valinnasta tuli oikea

Kuva
Kuvittele, että olet tehnyt aikoinaan valinnan isossa asiassa (esimerkiksi koulutusala, työpaikka, asuinpaikka, puolison valinta, lasten saaminen tai saamattomuus tai mikä muu asia, jota ei käden käänteessä välttämättä muuta toiseksi). Eräänä päivänä toteat, että valinta on ollut täysin väärä, eikä paluuta ainakaan entiseen alkutilaan ole. Tämä tuskin tulee yhtäkkisenä, ”salama kirkkaalta taivaalta” -tyyppisenä ymmärryksenä, vaan taustalla on pitkäaikaista, ehkä alitajuista pohdintaa, joka kristallisoituu ja tulee itselle hyväksyttävissä olevaksi. Voi olla vaikea myöntää, että toisinkin olisi voinut valita. K ysyin facebookissa ystäviltäni, mitä he tekisivät/ovat tehneet tuollaisessa tilanteessa. Rämpisivätkö vain eteenpäin (ja miten)? Yrittäisivät peruuttaa, vaikkei se olisi mahdollista? Voiko tilanteesta ja miten ottaa oppia? Millaisia erilaisia ratkaisumalleja he näkisivät olevan? Vai onko edes ratkaisuja vai ”koomantuako” tilanteessa? Väärä vai vain toimimaton ...

Luova laiskuus

Kuva
Luova laiskuus on ollut minulle tietynlainen slogan jo pidemmän aikaa. Pohdin sitä ja luovuutta maaliskuussa blogikirjoituksessani "Millainen ilmiö luovuus on?" . Ajatukset luovuuden ympärillä liittyvät vahvasti kirjoittamisen opintojeni luovan kirjoittamisen opintojaksoon.  Jos totean olevani luovasti laiska, ihmiset yleensä hörähtävät. Tutummat sanovat, että ethän sinä ole laiska ja tuntemattomammat tuntuvat ajattelevan, että ”laiska akka, ei saa siis mitään aikaiseksi”. Luova laiskuuden asenne on kuitenkin auttanut minua toteuttamaan monta asiaa elämässäni tehokkaasti ja tietenkin luovasti. Juha T. Hakala (2013) on käsitellyt luovan laiskuuden käsitettä kirjassaan ”Luova laiskuus - Anna ideoille siivet” . Yksinkertaistettuna luovaa laiskuutta tarvitaan, koska luovuus vaatii rauhaa, aikaa kypsytellä ideoita. Hakalan mukaan luovuus tarvitsee myös turvallisuutta (vrt. Maslowin tarvehierarkia). Kun ihminen joutuu miettimään, onko hänellä työtä ja samalla vaikkap...

Vuosien toistuvuutta

Kuva
Viime viikolla töihin ajellessa radiosta tuli Apulannan ”Valot pimeyksien reunalla” . Skarppasin alun, mutta kertosäteen kohdalla alkoivat silmät kostua -niin kuin aina, kun kuulen musiikkia, joka koskettaa. Tihrustan itkua usein katsellessani taidetta, elokuvia, lukiessani… Olen pikku hiljaa opetellut olemaan sinut näiden tuntemuksien kanssa, sillä ne merkitsevät jotain hyvin merkittävää. Ne tuovat tajuntaan jotain, mitä en osaa sanoittaa tai ehkä ymmärräkään. Itkemisen lisäksi olen tajunnut, että minussa on sisäsyntyinen kyky noteerata hyvä musiikkiesitys ihollani, vaikken osaa millään muulla tavoin arvioida musiikin ”hyvyyttä”. Iho menee nimittäin kananlihalle ja pitkin selkärankaa nousevat kylmänväreet! Kun nämä tuntemukset tulevat, tiedän, että mahdollinen muu yleisö ja tuomaristo ovat samaa mieltä kanssani. Musiikki on loistavaa! Mutta palataan Apulantaan. Kyyneleet valuen mietin, miksi sanat ”Valot pimeyksien reunalla” biisissä ovat niin vaikuttavat, että itket...