Työelämän asiantuntija

Kirjoitin helmikuussa 2016 blogikirjoituksen ”Välähdyksiä työn loisteesta” . Sain tuolloin olla kuulemassa Saara Aaltoa ja Teemu Roivaista . Kokemus oli järisyttävä. En ollut tiennyt heistä aiemmin kuin ehkä nipin napin nimen, jos sitäkään.  Totesin mm. näin: ”Häntä (Saara Aaltoa) on kuvattu periksiantamattomaksi, määrätietoiseksi ja omaehtoiseksi. Ihan niin kuin itseensä uskova ja aito ihminen voi vain olla. Nostan hattua ja toivon vienosti, että minusta löytyy omien kiinnostusteni eteenpäin viemiseksi sama palo!” Nyt Saara on ponnahtanut urallaan eteenpäin The X Factor UK:n myötä. Oli hänen musiikistaan mitä mieltä hyvänsä, niin määrätietoisuutta ja itseensä uskoa hänestä ei puutu. Minä, jonka mielestä parasta musiikkia saa kuunnella Radio Rockin perjantai-illan Jussi69:n Rock N Roll Circuksesta , voin vain todeta, että Saara saa ihon kananlihalle (mikä on minulle merkki hyvästä musiikista) laulaessaan.  Miksei jokainen asiantuntija ole yhtä periksiantamaton, mää...

Linkitin facebookissa sivuilleni Arno Kotron kirjoituksen ”Mitä Huttua” . Nauratti lukiessa. Itselle tuo Kotron lainailema ”virkamiesteksti” oli sinänsä helposti luettavaa. Minä olen virkamies ja vielä kasvatustieteilijä. Mutta ”hutulta” se näytti ja kuulosti varsinkin asiayhteydestä irrotettuna. Huttua? Ei, vaan selkeän konstailematonta tatti/kantarellirisottoa! Sitten ystävä otti uuden näkökulman esille. Hän pohti konsulttien mainetta, joka ei aina ole mairitteleva, kuten ei tässäkään jutussa ”konsulttijargon” -termeineen. Lopuksi hän kysyi, voiko tuota mainetta ikinä millään puhdistaa? En tainnut osata vastata. Jokainen konsultti tehnee kuitenkin sitä, mitä tilataan. Jos tilauksena on ”hutun teko”, niin tuloksena on "huttua". Jonkinlaista vastuuta (ja oikeaa asiantuntijuutta?) odottaisin kyllä konsultiltakin eli tässä palataan konsultin/asiantuntijan/työntekijän eettisyyteen, jota käsittelin yhdestä näkökulmasta edellisessä blogikirjoituksessani . Jos ti...

Surullinen olo. Se oli ensimmäinen tunne, kun luin Hesarin 18.10.16 julkaistun jutun ”Punk-tyyli, kaljuus ja nenäkorut häiritsevät rekrytoinnin ammattilaisia. Älä tee näitä virheitä työhaastattelussa” . Liian häiritsevää, eikai sentään? Kyseinen artikkeli taisi olla osaksi vastikään julkaistun ”Ruumiillisuus ja työelämä” -kirjan promootiota ja tarkoituksella kärjistetty, mutta silti siitä tuli olo, että tätä täytyy nyt pohtia vähän enemmän. Ehkä se oli tarkoitustuskin? Kirjaan, jota en siis ole lukenut (ja jota tuskin moni muukaan on vielä lukenut, vaan mielikuva siitä tulee olemaan suurimmalla osalla Hesarin julkaisun mukainen jatkossakin), oli haasteltu muun muassa kymmentä rekrytointiammattilaista. Aiheena oli ruumiillisuus eli fyysinen olemus työnhaussa. Liian häiritsevää? ( Mikkelin Navettagalleriasta taitelija Ritva Nurmen teos ) Ensin täytyy mainita, että jutun mukaan ns. epäsopiva ulkonäkö ei välttämättä tarkoita sitä, että työnhaku olisi sitten ...

Klikkasitko saadaksesi vinkkejä rikkaamman ja sisällökkäämmän työelämän puolesta?  Sori, minulla ei olekaan niitä. Tai oikeastaan on eli Ole rohkea ja uskalla ottaa kantaa! Opi uutta! Johda itseäsi! Muista viestiä! Ole oma itsesi! Muista rentoutua vapaa-ajalla! Kyllästyttääkö ketään muuta tällaiset listaukset? Onnekseni en taida olla ainoa, jolta ei enää irtoa ymmärrystä. Olin viikonlopun aikana Jyväskylän avoimen yliopiston ”tietokirjoittaminen verkossa” -kurssilla. Opinnot ovat osa kirjoittamisen aineopintoja , joita teen - tai kirjoittelen - tässä sivussa. Keskustelimme Kimmo Svinhufvudin johdolla erilaisista verkkokirjoittamisen tekstityypeistä, joita ovat mm. nämä ”How to” -artikkelit eli ohjeet ”miten tehdä/toimia, jotta…” Kurssilla totesimme, että kyseinen artikkelityyppi voi olla hyvä keino saada asiaansa esille, mutta elämänohjeina alkavat olla varsin kuluneita ja yleensä vielä vähän huonosti suomennettuja jostain ulkomaisesta verkkosivustosta. ...

Piti tehdä pöytäkirja kokouksesta, jossa joutui kirjaamaan käytännössä lähes kaiken ylös keskustelupöytäkirjamaisesti. Keskustelu polveili asian ympärillä siirtyen epäloogisesti asiasta toiseen ja taas takaisin. Tekstiä kertyi monta sivua. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut tehdä keskustelupöytäkirjaa, joten tekstimassasta piti saada järkevä kokonaisuus. Hätä ei kuitenkaan ollut kummoinenkaan. Luokittelin kirjaamiani puheenvuoroja kunkin asian mukaan, ryhmittelin ne uudelleen aihealueiksi ja rakensin näistä loogisen ja selkeän pöytäkirjakokonaisuuden. Ei mennyt edes kauaa, vaikka ensimmäinen reaktioni oli pienoinen tuskastuminen. Tuli pätevä olo, minä osaan! Saippuan käsittelyä... Osaaminen on pyörinyt mielessäni monella tapaa. Mitä sitä osaa ihan oikeasti? Jos joutuisi aktiivisesti etsimään työtä tai olisi juuri aloittanut uudessa työssä, osaamisten pohdinta olisi varmaankin jokapäiväistä. Nyt ensimmäisenä osaamisesta tulee mieleen, että osaan ajaa autoa, laittaa...

Ekaluokkalainen totesi eräänä päivänä, että hän aikoo isona tehdä töitä siten, että hän tekee vuoden töitä ja sitten reissaa vuoden Kanariansaarilla ja Balilla. Mikäs siinä sitten, totesimme me vanhemmat. Mutta mistä tuo poikanen oli tuollaisen ajatuksen keksinyt? Matkailemme koko perhe lomilla sekä koti- että ulkomailla, mutta vakitöissämme ei tuota vuoden välein taukoa ole kyllä ollut ainakaan tuon kuopuksen syntymän jälkeen. Samalla mietitytti, miksei minulla ole ollut tuollaisia haaveita lapsena? Minusta piti tulla tuon ikäisenä kennelin omistaja tai rallikuski. Sittemmin haaveet vaihtuivat ”tavallisemmiksi”. Opiskelemaan mennessä 90-luvun alkupuolella oli sitäpaitsi pelko takaraivossa, ettei saa ikinä töitä laman takia. Ensimmäisen vakinaisen työpaikan sain kuitenkin jo ennen valmistumistani. Oli ehkä tuuria ja 2000-luvun alussa alkoi jo työelämäkin vetää. Työelämän nomadit Lapsen haave työstä ja elämästä on varsin järkevä ja eräänlaista työelämän nomadiutta. ...

Päivitin viime torstaina onnellisena facebook-statustani. Viesti kuului seuraavasti: ”Jes, poskiontelotulehdus! Ihminen osaa olla iloinen, kun löytyi tauti. Nimim. Kuukauden taas rykinyt ja pelko ollut persiissä, että taas menisi talvi yskiessä.” Hehkutin asiaa myös työkaverille ja hän totesi, että kirjoita tuosta seuraavaan työpaikan intran blogiimme. Toisin sanoen hän kehotti kirjoittamaan, miltä tuntuu ja millainen helpotus on, kun löytyy jokin syy tai asia, miksi olo ei ehkä ole paras mahdollinen tai muuten vain ei hommat edisty tai kulje. En malttanut odottaa intrablogia, kirjoitan siis ihan tähän omaani… OIKEA syy? Viime talvi meni puolikuntoisena, kun silloin flunssan jälkeen yskä ”jäi päälle”. Mitään varsinaista syytä ei löytynyt ja keväällä se vain loppui. Kesä menikin mukavasti matala- tai korkealiitoa, sitten alkoivat koulut. Onnistuin imuroimaan koululaisiltamme flunssan ja eiköhän tuo yskänpaholainen taas päättänyt tulla jäädäkseen. Tai siltä se alkoi tun...