Suorittamista ja pystyvyyttä
Tarvitsen moneen ”vois olla kiva tehdä, mutta…” - tekemiseeni
sosiaalista painetta ja/tai kokemusta siitä, että teen jotain hyvää. Minua
motivoivat välillä myös ns. papukaijamerkit. Jos saa ”tarran” kirjaan, niin
tiedän ”suorittaneeni” jotakin.
Sosiaalinen paine tai sosiaalipsykologisena terminä
ryhmäpaine ei tässä tapauksessa ole missään nimessä negatiivista.
Ryhmäpaineellahan tarkoitetaan yksinkertaistettuna sitä, että toimit ja
käyttäydyt ryhmän arvojen ja odotusten mukaisesti. Näissä ”kiva tehdä, mutta…”
- tekemisissä ryhmäpaineen hyväksikäyttö on mahtava keino saada itsestään irti
jotain, mitä muutoin ihan vain viitsimättömyyttään ei jaksa tehdä.
Geokätköillä bongailtua
Hyvänä esimerkkinä on työmatkapyöräily. Matkaa kotoa töihin
ei ole suorinta tietä kuin noin seitsemän kilometriä. Ei todellakaan paha
juttu! Sitten tuli mieleen se mutta. Monelta pitäisi herätä, pitääkö ottaa
suihkukamat töihin? Nuorin lapsista pitää vielä kesäkuun ajan saada vietyä
hoitopaikkaan, jaksaako sitä lähteä kävelyttämään tai pyöräilyttämään?
Tässä kohtaa voi vain todeta, että onneksi on olemassa
ryhmäpaine!
Työpaikallani voi nimittäin osallistua Kilometrikisaan, joka
on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden
välinen pyöräilykisa toukokuulta syyskuun loppupuolelle. Joukkue siis kerää
pyöräilykilometrejä ja osallistuu mm. arvontoihin. Työpaikkani kaikki joukkueet
keräävät myös kilometreillä rahaa lastensuojelutyöhön eli jokaisesta poljetusta
kilometristä kilahtaa senttejä hyväntekeväisyyteen.

Näkökulman vaihto
Nämä kaikki sopivat minulle oikein hyvin. Ryhmäpaineesta nousee pieni pakko pyöräillä, kun eihän sitä kehtaa olla ihan nollalinjalla. Ja kun sillä saa tehtyä samalla hyvääkin muille. Liikunnan muodossa hyvää tulisi tehtyä itsellekin (tämä on kyllä välillä huono motivaation lähde minulle) ja voihan siitä saada sen papukaijamerkinkin eli arvontavoiton!
”Papukaijamerkkejä” keräilen geokätköilyssäkin. On hienoa
saada merkitä uusi löydetty kätkö omille kätkösivuille. Kätkö muuttuu silloin
hymynaamaksi. Toissa viikonloppuna geokätköily toi myös hyvää. Olimme
keskimmäisen lapsen kanssa haravoimassa yhdessä monista sen viikonlopun
CITO-tapahtumista (CITO= Cache In Trash Out). CITOissa voidaan siis siivota luontoa,
istuttaa puita, pensaita tms. Ne ovat kätköilijöiden luonnonsuojelutapahtumia.
Geokätköä parhaimmillaan
En ole varma, geokätköilisinkö, jos taustalla ei olisi ohjelmaa, johon merkitä ”suorituksensa” eli löydetyt kätköt. Olisiko se niin hienoa?
Kesäyönä löydetty ensimmäinen geokulkija
Ehkä, sillä löytöpalkintoina olen saanut myös käydä paikoissa, joihin en ilman kätköilyä olisi taatusti tullut menneeksi. En edes tietäisi niistä. Lisäksi onnistumisen ilo kätkön löydyttyä on varsinkin hankalimmissa tapauksissa huikeaa. Minua kiehtovat myös niin sanotut mysteerikätköt, joihin liittyy kätkön koordinaattien ratkaisu annetusta mysteeristä tai muusta tehtävästä.
Tänään sain esimerkiksi käsiini 94 vuotta vanhan koodikirjan, jonka avulla
pystyin ratkaisemaan vaikeusasteeltaan viiden tähden eli vaikeimman kätkön. Kyseinen
kätkö on ilkkunut ja vaivannut minua jo pidemmän aikaa, mutta vasta muutama
viikko sitten sain vihdoin aikaiseksi kaukolainata tuon kirjan. Vaivaa joutuu
välillä näkemään, mutta mitäs sen väliä, jos palkintona on voittajaolo ja saa kätkökarttaansa hymynaaman…
Lomakätköilyä ja mihinkään viemättömät portaat
Suorittamisen tai toimijuuden yhteydessä voidaan puhua minäpystyvyydestä. Tällä tarkoitetaan Albert Banduran 1977 kehittelemää teoriaa ihmisten uskomuksista omista kyvyistään eli minäpystyvyysuskomuksista.
Oman toimijuuteni apuna käytän esimerkiksi jo mainitsemaani
ryhmäpainetta, mutta mitkä olisivat niitä juttuja, joita työstää ja tekee,
vaikkei tiedossa ole mitään painetta, palkintoa tai vastaavaa? Ja jotka eivät
perustu esimerkiksi perustarpeisiin ja silti jokin pakottaa toimimaan? Mikä on
sellaista, johon uskon pystyväni - siis ihan vain pystyn?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!