Onnea
Olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei saa mitään ns. ilmaiseksi. Jos jotain haluaa, se on ostettava omilla rahoilla, jotka on saatu työtä tekemällä (siis aikuisena, lapsena kävin ihan vanhempienkin lompakolla, vaikka taisin kyllä olla 13-vuotias, kun olin ensimmäisen kerran ns. kesätöissä). Onneen ei kannata luottaa.
Asenteeni takia en ole osallistunutkaan mihinkään kilpailuihin, joissa on arvontaa. En kyllä ole osallistunut sellaisiinkaan kilpailuihin, joissa pitäisi näyttää kykynsä. Kun ainahan on kuitenkin minua parempia ja en minä nyt kuitenkaan ehdi, jaksa, osaa...
Ala-asteella voitin yhdessä kilpailussa lusikan. Nimittäin kirjoituskilpailussa, jossa tulin kolmanneksi. Ne kaksi muuta olivat minua vuotta ylemmällä luokalla. Ja taloustietokilpailussa pärjäsin, samaten sain joskus stipendejä ja hymypatsaan. Mutta niihinkin on tarvinnut tehdä jotain, pelkkä onni ei ehkä riittänyt, vaikka sitäkin oli varmasti mukana.
Aikuisena olen ajatellut, että jos odottaa onnen osuvan vaikkapa kilpailuissa kohdalle, niin on jotenkin säälittävä.
Nyt kävi kuitenkin niin, että vähän sattumalta ja puolihuolimattomasti osallistuin pariin kilpailuun. Ensin voitin liput Emma Gaalaan (oli muuten yllättävän mukava tilaisuus) ja viikon päästä napsahti Liveto Suomen pääsiäismunajahdin voitto kohdalle! Postista saapui paketillinen pääsiäismunia :)
Tästä intoutuneena päätin laittaa lottoa vetämään ja samalla uhrata viisi euroa nettiässäarpoihin. Lotosta ei tullut voittoa, mutta yhdestä arvasta tupsahti 100 euroa. Alkoi naurattamaan. Ja toisaalta pessimisti minussa alkoi pelätä.
Miksi minä en osaa ajatella, että ihan hyvin onni voi potkaista minuakin? Ei välttämättä lottovoittona, mutta muulla tavoin riskejä ottamalla ja onnistumalla.
Olisiko minun aika luottaa itseeni? Että voin oikeasti onnistua ja ettei tarvitse aina raataa, joskus asiat vain tulla tupsahtavat. Elämässä voi olla ihan puhdasta onnea, lykkyä. Ja on ihan ok olettaa sen joskus osuvan omalle kohdalle.
Rupean haaveilemaan onnistumisista...
Asenteeni takia en ole osallistunutkaan mihinkään kilpailuihin, joissa on arvontaa. En kyllä ole osallistunut sellaisiinkaan kilpailuihin, joissa pitäisi näyttää kykynsä. Kun ainahan on kuitenkin minua parempia ja en minä nyt kuitenkaan ehdi, jaksa, osaa...
Ala-asteella voitin yhdessä kilpailussa lusikan. Nimittäin kirjoituskilpailussa, jossa tulin kolmanneksi. Ne kaksi muuta olivat minua vuotta ylemmällä luokalla. Ja taloustietokilpailussa pärjäsin, samaten sain joskus stipendejä ja hymypatsaan. Mutta niihinkin on tarvinnut tehdä jotain, pelkkä onni ei ehkä riittänyt, vaikka sitäkin oli varmasti mukana.
Aikuisena olen ajatellut, että jos odottaa onnen osuvan vaikkapa kilpailuissa kohdalle, niin on jotenkin säälittävä.
Nyt kävi kuitenkin niin, että vähän sattumalta ja puolihuolimattomasti osallistuin pariin kilpailuun. Ensin voitin liput Emma Gaalaan (oli muuten yllättävän mukava tilaisuus) ja viikon päästä napsahti Liveto Suomen pääsiäismunajahdin voitto kohdalle! Postista saapui paketillinen pääsiäismunia :)
Tästä intoutuneena päätin laittaa lottoa vetämään ja samalla uhrata viisi euroa nettiässäarpoihin. Lotosta ei tullut voittoa, mutta yhdestä arvasta tupsahti 100 euroa. Alkoi naurattamaan. Ja toisaalta pessimisti minussa alkoi pelätä.
Miksi minä en osaa ajatella, että ihan hyvin onni voi potkaista minuakin? Ei välttämättä lottovoittona, mutta muulla tavoin riskejä ottamalla ja onnistumalla.
Olisiko minun aika luottaa itseeni? Että voin oikeasti onnistua ja ettei tarvitse aina raataa, joskus asiat vain tulla tupsahtavat. Elämässä voi olla ihan puhdasta onnea, lykkyä. Ja on ihan ok olettaa sen joskus osuvan omalle kohdalle.
Rupean haaveilemaan onnistumisista...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!