Tilan/olemisen? poetiikkaa

Gaston Bachelard oli ranskalainen ”ajattelija”, jonka tuotanto on vaikuttanut mm. tieteenfilosofiaan, estetiikkaan, arkkitehtuurin teoriaan, psykiatriaan ja kasvatustieteeseen.

Hän on tehnyt aikanaan väitöskirjat tieteellisen tiedon luonteesta ja lämpöopista (fysiikan ala). Tilan poetiikkaa pidetään hänen pääteoksenaan, jossa hän alkaa rakentaa poeettisen kuvittelun fenomenologiaa. Bachelard tarkastelee siis todellisuutta sellaisenaan ja siten kuin se meille ilmenee. Hänelle kuvallisuus on todellisuutta.

Olen tutustunut kirjaan sekä Jyväskylän yliopiston kirjoittajaopintojeni runouden opintojakson yhteydessä sekä opiskellessani työnohjaajaksi.  Minut se laittoi ajattelemaan ja kehittelemään erilaisia ajatusleikkejä niin kirjoittajana kuin työnohjaajana. ”Tilan poetiikka” on kirjana niin monimerkityksellinen, että se on noussut monellakin tieteenalalla ns. kulttiteokseksi.

Kirjan johdannossa Bachelard pyrkii määrittelemään fenomenologian rakennetta, poeettista kuvaa ja ylipäänsä olemisen ja olemassaolon käsitteitä –ontologiaa. Bachelard toteaa, että hän haluaa kirjassaan ”Tilan poetiikka” tarkastella hyvin yksinkertaisia kuvia, onnellisen tilan kuvia, jotka vetävät puoleensa. ”Tilan poetiikkaa” on unelmointia.

Kirjan seuraavassa luvussa Bachelard asettaa talon poetiikan ongelman ts. hän tarkastelee kotoisuutta. Kysymyksinä nousevat mm. kuinka salaisista, kadonneista huoneista tulee unohtumattoman menneisyyden asuinsijoja, mistä ja miten lepo löytää etuoikeutetut olosuhteet, miten sisin uneksintamme voi liittää hetkellisiin pakopaikkoihin ja satunnaisiin suojiin arvoja, joilla ei ole objektiivista perustaa?

Talon kuva on Bachelardille todellinen psykologisen integraation, yhdistämisen periaate, jolla voi rakentaa oppien kokonaisuuden, jota hän kutsuu topos-analyysiksi. Bachelardin mukaan talon kuva toimiikin sisimmän olemisemme topografisena mallina. Ihmisten talojen lisäksi tarkastelun kohteena ovat myös ns. esineiden kodit eli mm. pöytälaatikot, kirstut ja kaapit. Kotoisuutta hän käsittelee myös asumisena paikoissa, joissa on mahdoton asua eli simpukat, kotilot, pesät.

Kotoisuuden tilojen lukujen jälkeen Bachelard tarkastelee pienen ja suuren keskustelua, dialektiikkaa miniatyyrien avulla. Hän haluaa myös osoittaa, että mittaaminen/mittaamattomuuden vaikutelma on meissä, eikä välttämättä kytkeydy mihinkään objektiin. Lopuksi käsitellään Bachelardin mukaan ”pyöreyden fenomenologiaa”, joka on avoimen ja suljetun välistä keskustelua sekä ulko- ja sisäpuolen välistä problematiikkaa.

Mitä "Tilan poetiikka" herätti?

Tilan poetiikan sanoisin sytyttäneen minut tuleen, vaikka sitä lukiessani olin välillä ”pihalla kuin käki”. Käsitteenä tila, koti, kotoisuus saivat miettimään omaa suhtautumistani lapsuudenkoteihin, erilaisiin tiloihin. Olen miettinyt, mitä niistä muistan, mitkä ovat olleet ja ovat minulle tärkeitä. Bachelardia kiinnostaa erityisesti tietoinen uneksinta. Minä olen kuitenkin nähnyt viimeisten vuosien aikana ihan "uniunia" erilaisista tiloista. Ajattelin, että se johtuisi muutama vuosi sitten olleista uusien kotien etsinnöistämme ja muuttamisistamme. Meidän silloinen uusi talomme ei ollut sitä, mitä loppujen lopuksi halusimme. Unet tiloista ovat kuitenkin jatkuneet tänne saakka aina silloin tällöin.

Bachelardin mukaan hyvällä ololla on menneisyys. Ehkä tuolla silloin uudella talollamme ja asumallamme paikkakunnalla ei ollut meille sopivaa historiaa ja menneisyyttä, joka olisi ollut meille loppupelissä tärkeä ja joka olisi muuttanut kanssamme uuteen kotiin? Nykyisellä kodillamme on historiaa ja menneisyyttä, joka tuntuu tärkeältä. Olemme asuneet asumallamme alueella pisimpään yhdessä paikassa.

Unieni asumuksissa ei kuitenkaan ole ollut entinen omakotitalomme, eikä nykyinen kotimme. Unien kodeissa on ollut enemmän huoneita, pienempiä tiloja, enemmän rappusia. Ne ovat olleet vanhempia ja niissä on ollut vanhoja huonekaluja, paljon koriste-esineitä. En ole ikinä asunut edes unieni kaltaisissa taloissa. En ole varma, olenko edes käynyt sellaisissa. Unieni kodit ovat siirtyneet kuitenkin myös valveajatteluun. Olen pohtinut niitä, jatkanut niiden muokkaamista, miettinyt, mitä niistä löytyisi, mitä ne voisivat minulle viestiä. Niistä on tullut tietyllä tavalla tärkeitä ja tottakin minulle.

Bachelardin lukemisen jälkeen heräsin ajattelemaan, millainen merkitys ihmisen elämänkaaressa on erilaisilla tiloilla, joissa he asuvat, työskentelevät, käyvät. Tämä kiehtoo minua niin väitöskirjaan liittyvän tutkimukseni puitteissa kuin myös työnohjauksessa.

Minua siis alkoi kiehtoa ajatus elämänkaaresta tiloina ja olemisena. Miten jokin tila on voinut vaikuttaa siihen, millaisessa elämänvaiheessa ihminen on nyt? Onko tila ja oleminen antanut ihmiselle vahvuutta, toimijuutta vai onko se ehkä heikentänyt sitä? Ovatko tilat antaneet mahdollisuuden käpertyä, olla yksin silloin, kun sitä on tarvinnut? Onko oleminen ollut turvallista, pehmeää, lämmintä? Voisiko tiloilla auttaa vaikkapa ihmisen toimijuutta, jaksamista?

Minä en tarvitse välttämättä tietynlaista fyysistä tilaa vaipuakseni unelmiin ja oloihini. Voin olla yksin, omassa mielessäni, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Tilan ei tarvitsekaan olla konkreettista, vaan ehkä se on myös ”sielun tilaa”?

Yksinolosta Bachelard toteaa, että yksinolo on tylsyyteen saakka välttämätöntä lapsuudessa, sillä sellaisen jälkeen on valmis palaamaan toisten luo. Minulle yksinolo oli ja on edelleen tärkeää. Olen tietyllä tavalla sosiaalinen luonne, mutta kiihkeiden elämänjaksojen jälkeen minun on saatava olla yksin omassa onnettomassa olossanikin, väsyneenä. Olen myös miettinyt, järjestääkö luontokin ihmiselle fysiologisia mahdollisuuksia yksinoloon vaikkapa migreenin tai muun sairauden muodossa? On pakko levätä, olla yksin.

Bachelard myös kirjoittaa, että kun ihminen vaihtaa tilaa, hän jättää taakseen tavanomaisen aistisuuden tilan ja astuu yhteyteen psyykkisesti uudistavan tilan kanssa. Bachelard ehkä ajattelee, ettei tarvitsekaan aina lähteä, vaihtaa tilaa, vaan voi kuvitella ja unelmoida. Minua tilan konkreettinen vaihtaminen (esimerkiksi muuttaminen, työpaikan vaihdokset) ovat auttaneet myös kuvittelemaan ja unelmoimaan asioita.

Tilan poetiikka antoi minulle näkemystä katsoa koko elämistä ja sen eri alueita ihan uudella tavalla. Miten tila, aika, poetiikka voi kohdata hallinnollisen, sääntöjen sääntelemän työn? Mitä ne voisivat tuoda tuohon työhön?

Kirjasta voisi todeta, että jos ei jaksa lukea koko kirjaa (kirja on valitettavasti loppuunmyyty, mutta onneksi kirjastot ovat olemassa!), niin luvut ”Talo kellarista ullakolle. Metsämajan merkitys” sekä ”Talo ja kaikkeus” olivat huikeita ajatusten herättelijöitä. Myös luvusta ”Ulko- ja sisäpuolen dialektiikkaa” löysin joitakin helmiä ajatuksiksi. Näistä yksi on Bachelardin lainaus eräältä toiselta kirjailijalta: ”Taideteokset syntyvät aina vaarassa olemisesta, loppuun saakka kulkemisen kokemuksesta, menemisestä sinne, mitä kauemmas kukaan ihminen ei enää voi kulkea. Mitä pidemmälle menee, sitä henkilökohtaisempi, sitä ainutlaatuisempi kokemuksesta tulee.”