Tee välillä toisin ja vältä "trumpit"?

Herätessä hämmästys oli melkoinen, kun oletuksista huolimatta Yhdysvallat oli saamassa presidentin, jonka ei ihan heti olisi uskonut voittavan. Aamun kuluessa vahvistui, että Donald Trump oli kuin olikin uusi presidentti. Varsin kesyn ja sovittelevan puheen pienine piikittelyineen hän näytti kuitenkin pitävän kannattajilleen tuloksen selvittyä. 



Ottamatta mitään kantaa em. vaalien sanomaan, kannattajiin tai mihin tahansa muuhun seikkaan, niin mielessä kävi, onko tässä näkyvissä myös kyllästyminen politiikan ja valtaapitävien pieniin elitistisiin piireihin? Vastaehdokkaana ollut Hillary Clinton on politiikassa kasvanut ja politiikan kyllästämä, joten kävikö ihmisillä mielessä, että mikään ei ainakaan muutu, jos hänestä tulee presidentti? Tosin en ole varma, muuttuuko mikään Yhdysvalloissa nytkään. Luodut rakenteet pitävät huolen siitä, että Trump huomaa pian päättävänsä lähinnä illallistensa ”napkinsien” väristä, vaikka kuinka muuta nyt väitettäisiin.

Kuvittelen siis, että osittain Trumpin voitto johtuu myös siitä, että byrokratiaa, rakenteita, politiikan elitismiä halutaan muuttaa. Ajatellaan, että politiikan ulkopuolelta tuleva saa muutettua jotakin. Näinhän ajateltiin kai Suomessakin Juha Sipilän tullessa pääministeriksi. Nyt kuuluu lähinnä louskutusta, kuinka huono hallitus on ja kuinka Sipilä on epäonnistunut. Niinpä niin.

Samalla tavalla tunnutaan kuvittelevan, että palkkaamalla liike-elämästä työntekijä, asiantuntija, esimies yhteiskunnan palvelukseen, julkiselle sektorille tai politiikkaan asiat muuttuisivat, koska henkilö ”ymmärtää” oikeaa elämää. Ajatellaan, että ”uudella otteella” (niin, mikä se uusi ote on?) osaa paremmin muuttaa ja luotsata tehtäväänsä tai toimintoa eteenpäin kuin julkisella alalla ikänsä pyörinyt henkilö.

Stormtroopereita etsitään palvelukseen?

Minä ja moni muu julkisen sektorin kulahtanut työntekijä olemme todennäköisesti ja armottomasti poispelatut yksityisen sektorin työelämästä ja osin myös julkiselta sektorilta. Kun ”eihän ne ymmärrä enää oikeaa elämää”. Mitä se oikea elämä on? Sitäkö, että kaikella pitää tehdä rahaa ja maksimaalinen tuotto? Wikipedian mukaan liiketoiminta tarkoittaa ”ammattimaista kaupallista tai teollista toimintaa, jonka tarkoituksena on joko luoda pääomaa ja voittoa tai vain ylläpitää omaa toimintaansa”. Kenelle sitä toimintaa oikeastaan tehdään, pääomalle?

Rakenteet ja byrokratia ovat sitä mitä ovat. Todellinen asiantuntija (ja johtaja) huomaa turhat koukerot ja pyrkii palvelemaan julkisellakin sektorilla asiakastaan arvostaen ja miettien, onko ihan pakko mennä sen prosessin mukaan, mitä yleensä on menty vai voisiko tehdä toisin/poikkeuksen. Tai voisiko asian tehdä upouudella tavalla eli prosessia uudistaen? Mitä uudistaminen hyödyttäisi? Veisikö se enemmän vai vähemmän aikaa? Jos sitä ei pysty uudistamaan, niin miksi ei, mitkä ovat perustelut tai vastaavasti mitkä ovat perustelut muutokselle? Ja mitä varten olemme ylipäänsä olemassa?

Sanotaan, että julkisella sektorilla on tässä suhteessa paljon opeteltavaa yksityiseltä. Lukiessani esimerkiksi putkiremonteista, en nyt menisi kehumaan yksityisen sektorinkaan asiakasprosesseja. Ei sielläkään näytä innovatiivisuus ja asiakkaan paras aina kukkivan. Onneksi siellä -kuten julkisella sektorillakin- on poikkeuksia.

Meillä kaikilla -niin yksityisellä kuin julkisellakin- on opeteltavaa siitä, miksi teemme töitä, kenelle teemme ja miten teemme. Mistä löytyy se motivaatio ja palo tehdä työtä? Olen pystynyt muuttamaan työtapoja ja asioita ihan omissa töissänikin -siellä byrokratian kyllästämällä julkisella sektorillakin. Joskus se on kieltämättä vietävän vaikeaa, turhauttavaa ja aikaa vievää. Kahden minuutin homma tuntuu kestävän kaksi päivää.

Joskus saattaa tuntua siltä, että tekee turhaa työtä, kun asiat muuttuvat seuraavana päivänä toiseksi. Toisaalta, eräs yksityisellä toimiva ystävä totesi taannoin, ettei viitsi enää kuunnella tai ainakaan innostua uuden esimiehen ”hienoista visioista”, miten jatkossa hommat hoidetaan. Hetken päästä esimies kuitenkin joko kyllästyy tai vaihtuu, kun ”mitään ei tapahdu”. Tulee uusi esimies ja taas ollaan kuulemassa ”uusia, hienoja visioita”. Asiantuntijatyössä oleva ystävä totesi, että parempi hoitaa vain työnsä ja antaa esimiehen visioida omiaan. Julkisella sektorilla ”esimies” eli lautakunta/ministeri tms. vaihtuu vähintään joka neljäs vuosi, joskus useamminkin.

Kannattaa katsoa Yle Areenalta dokumentti ”Requiem for the American Dream”, joka on katseltavissa Areenassa ainakin tammikuun loppuun 2017. Siinä haastatellaan Noam Chomskya, joka pohtii eriarvoisuutta, rahaa, valtaa, demokratiaa. Chomskyn mielestä elinkeinoelämällä alkaa olla enemmän oikeutuksia kuin ihmisellä. Tuntuu ja kuulostaa kovin pahalta. Hän myös toteaa, että nykyään Yhdysvaltojen suurin toimiala on liiketalous. Varsinainen tuotanto on siihen verrattuna minimaalista. Eli maallikkona ajateltuna talous pyörii virtuaalirahana, käytännössä ilman, että rahalla saa mitään tuotosta tai palvelua? Ei ihme, jos talous ”romahtelee”.

Lopetan politikoinnin tähän. Yritän siirtää katseeni siihen, miten minä voisin omassa henkilöstöalan asiantuntijuudessani tukea ja auttaa ihmisiä tekemään oman työnsä hyvin. Sivutuotteena tulee säästöjä, rahaa, työssäjaksamista, työn iloa, mitä vain. Ymmärrän ottaa nekin huomioon. Ei ole turhaan tullut haahuiltua sekä työpsykologian/psykologian että kauppa-/kansantaloustieteen puolella opinnoissa.
Kafkamaisissa tunnelmissa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi en kirjoita?

Liminaalit luonteenvahvuudet

Mistä sinä sytyt liekkeihin?