Periksiantamattomuus - mallia Saara Aallosta

Kirjoitin helmikuussa 2016 blogikirjoituksen ”Välähdyksiä työn loisteesta”. Sain tuolloin olla kuulemassa Saara Aaltoa ja Teemu Roivaista. Kokemus oli järisyttävä. En ollut tiennyt heistä aiemmin kuin ehkä nipin napin nimen, jos sitäkään. 

Totesin mm. näin: ”Häntä (Saara Aaltoa) on kuvattu periksiantamattomaksi, määrätietoiseksi ja omaehtoiseksi. Ihan niin kuin itseensä uskova ja aito ihminen voi vain olla. Nostan hattua ja toivon vienosti, että minusta löytyy omien kiinnostusteni eteenpäin viemiseksi sama palo!”

Nyt Saara on ponnahtanut urallaan eteenpäin The X Factor UK:n myötä. Oli hänen musiikistaan mitä mieltä hyvänsä, niin määrätietoisuutta ja itseensä uskoa hänestä ei puutu. Minä, jonka mielestä parasta musiikkia saa kuunnella Radio Rockin perjantai-illan Jussi69:n Rock N Roll Circuksesta, voin vain todeta, että Saara saa ihon kananlihalle (mikä on minulle merkki hyvästä musiikista) laulaessaan. 

Miksei jokainen asiantuntija ole yhtä periksiantamaton, määrätietoinen ja omaehtoinen kuin Saara? Tietenkin heti tulee mieleen monta ”mutta” -sanaa.

Ensinnäkin jos kaikki olisivat periksiantamattoman omaehtoisia, niin mitä siitä tulisi? Vetäisivätkö kaikki omaa ”showtaan”, eikä yhteistyöstä tulisi mitään?

Kysynkin, että miksei? Periksiantamattomuus ja omaehtoisuus eivät liene suoraan vastakohtia yhteistyölle. Jos jokin asia on itselle niin tärkeä, että sitä vie sitkeydellä eteenpäin, niin todennäköisesti sen osaa myös perustella muille, miksi asia kannattaisi tehdä juuri siten kuin ajattelee. Näin oma asiakin jalostuu edelleen. Luulen, että Saaralle on käynyt näin.

Kimmo Kaivannon "Ketju" Helsingin kaupungintalolla

Hän haluaa tehdä muusikon työtään omalla tavallaan, mutta kovan luokan ammattilaisten kanssa työskentely on varmasti saanut häntä hiomaan enimpiä särmiä, jotka saattoivat olla esteenä omalla tiellä. Hän on jo kokenut, milloin kannattaa joustaa, tehdä yhteistyötä, milloin pitää se oma päänsä ihan sellaisenaan.

Toisena ”muttana” miettii tietenkin, onko asiantuntijan työssä mitään sellaista, mikä saisi loistamaan. Sehän nyt vain on sitä oman alan / tehtävän / toimijuuden hallitsemista ja kehittämistä.

Sitähän se Saaralla ja muillakin muusikoilla on… Eli ”vain” oman alan / tehtävän / toimijuuden hallitsemista ja kehittämistä. 

Kolmantena voi nostaa ilman muuta esille sen, että moni asiantuntijatyössä oleva tekee työtään ns. palkollisena. Tuttu sananlasku ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” kaikuu korvissa. Asiantuntija palkataan asiantuntijaksi eli hallitsemaan ja kehittämään toimijuuttaan ja työtään alallaan. Jos näin ei ole, voi miettiä, onko työpaikka itselle oikea tai miten voisi ns. toteuttaa itseä, asiantuntijuutta ja osaamista muualla kuin töissä?

Neljäs ”mutta” on haastavin eli ”eihän minulla ole mitään sellaista intohimoa, jossa olla periksiantamaton ja omaehtoinen”. 

Eikö todella ole? Eihän sen tarvitse olla samanlaista antaumuksellisuutta, mitä esimerkiksi Saara Aallolla on. Voisitko silti miettiä

• Mikä on tekemistä, toimimista, osaamista, missä koet tyytyväisyyttä? 
• Mitä haluaisit kehittää tai missä haluaisit kehittyä? 
• Millä voisit ehkä tuottaa iloa muillekin 
• tai jos ei tarvitsisi yhtään miettiä, miten saa vaikkapa elantonsa, niin millaisella työllä/toimijuudella voisit olla yrittäjänä? 

Yrittäjäksi ei tarvitse ryhtyä, mutta ajatusleikkinä tämä voi olla avartava. Ehkä aarrekarttatyöskentely voisi auttaa? Tästä kirjoitin toukokuussa blogitekstin ”Sata toivetta”. 

Minä esimerkiksi ryhdyin kirjoittamaan blogia, koska kirjoittaminen on minulle rakasta. Siinä voin olla periksiantamaton ja omaehtoinen asiantuntijuuden polkuja tonkiessa. Voin ottaa esille asioita, joilla toivon voivani herätellä muitakin asiantuntijoita löytämään oman polkunsa ja ilonsa ammatilliseen toimijuuteensa. 

Viidentenä ”mutta kun” -asiana nostan vielä esille sen, että jostain syystä monessa paikassa pidetään erityisenä arvona sitä, että palkollisena sitoudut tehtävääsi jopa loppuelämäksesi. Ja hyvä niin, jos tehtävä on sellainen, jossa tuota omaa huippuasiantuntijuutta pystyy muuttamaan, toteuttamaan ja kehittämään. 

Kummallista kyllä, kun pitkään samassa työssä olleiden ”pintaa” rupeaa rapsuttelemaan, niin kommentteina alkaa kuulua ”voisihan sitä jotain muutakin tehdä”, ”ärsyttää, kun…” jne. 

Listaapa työsi plussat ja miinukset. Jos miinuksia on oikeasti enemmän kuin plussia, niin ehkä kannattaisi tehdä jotain. Joskus tosin ISO PLUSSA voi kuitata monta miinusta! 

Tällä ”ehkä kannattaisi tehdä jotain” en tarkoita välttämättä työpaikan vaihtoa, vaan sitä Saara Aallon esimerkillisen työn intohimoa, sen uudelleen etsimistä ja työn muokkaamista. On mielenkiintoista, että ammattimaiselle muusikolle, näyttelijälle jne. uudistuminen ja eteenpäin meno on ehdoton edellytys ja plussa. "Tavalliselle" palkolliselle se on miinusta? 

On helppo pysyä omalla mukavuusalueella. Olin ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani 11 vuotta. En tiedä, olisinko vaihtanut sitä, jos emme olisi muuttaneet välillä niin kauas, ettei työssäkäyminen entisessä olisi ollut mahdollista. Näin jälkikäteen ajateltuna olen nimenomaan kehittynyt eniten viimeisten viiden vuoden aikana. Vaikka työ ensimmäisessä työpaikassani oli varsin luovaa, sain kouluttautua, vaihdoin tehtäviä, työkulttuuri ja ihmiset muuttuivat, paikka oli kuitenkin sama. Jouduin ensimmäisen kerran sitten yliopistosta valmistumiseni miettimään viisi vuotta sitten, mitä minä haluan oikeasti tehdä, kun vieraalla paikkakunnalla etsiskelin töitä. 

Pysyttelin tuolloin henkilöstöalalla. Tuolla tiellä olen edelleen ja tulen todennäköisesti tavalla tai toisella pysymään. Tämä on tietyllä tavalla työn ilmiöiden ihmettelyn aitiopaikka. 

Ja minun intohimoni on etsiä ja tukea toisiakin löytämään loistamaan sytyttävä (työ)elämä!