Työelämän asiantuntija

Katselin maanantaina töistä tullessa upeaa taivasta. Pilvilautta näytti veitsellä leikatulta, tasareunaiselta, litteältä pellilliseltä pannukakkuja tai mokkapaloja (vaaleana versiona). Näky oli niin sykähdyttävä, että pysäytin auton keskelle risteystä, kaivoin kännykän esiin ja otin kuvan. Nopealla vilkaisulla autoja ei tullut perästä, joten syyllistyin tällaiseen liikenteen vaarantamisen. Kotipihalta tosin näkyi sama näytelmä, mutta siinä autolla ajaessa tuli olo, että tuo on saatava ikuistettua heti. Taivaan kauneuden lisäksi törmäsin maanantaina kauneuteen työpalaverissa. En osaa kuvata muulla tavoin kahden kollegan tekemää analyyttista ja perusteellista esitystä tietojärjestelmistä. Kuulostanee oudolta ja toki voisin sanoa, että se oli hyvin tehty yms., mutta se oli jotain enemmän. Se oli kaunista! Ajauduin noista kauneuden kokemuksista miettimään taas ylipäänsä kauneutta eli esteettisyyttä. Lainasin aikoinaan teoksesta Esteettisestä elämyksestä (A. Kinnunen; 1969/19

Milloin sinulta on kysytty viimeksi, miten ratkaisisit käsillä olevan ongelman tai asian, jos saisit tehdä sen juuri siten kuin asiantuntijana, ammattilaisena, pitäisit sitä järkevänä? Minulta kysyttiin vastikään -ei nyt ihan näillä sanoin, mutta suurin piirtein-, ratkaisua hankalahkoon työasiaan. Aivot alkoivat raksuttaa ja tuli aika hyvä olo. Minun työssäni nimittäin kysymys kuuluu usein ”miten joku asia kuuluu mennä oikein”. Vastakysymyksenä voisi tietenkin heittää, että millä tavalla oikein? Voimassa olevien lakien tai työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan, työntekijän kannalta hänelle edukkaimmalla tavalla, työnantajalle edukkaimmalla tavalla vai miten? Monesti ”oikein” ei välttämättä ole työntekijälle, eikä työnantajallekaan mieluisin tai paras vaihtoehto. Usein tekisi myös mieli tehdä vastoin sopimuksia, koska sopimus saattaa olla yhtä kompromissia, joka ei ole välttämättä kellekään paras tai edes oikein. ”Hallintopiruuteni” ja muine opiskeluineni ja tutkintoineni olen

Facebookissa ja kuuleman mukaan Twitterissä (minä vain en ole vielä päässyt siihen oikein kiinni) on liikkunut haaste, jossa laitetaan omalle aikajanalle/sivustolle kuva itsestä nuorena. Minäkin menin tykkäämään ystäväni nuoruuden kuvasta ja sain vastineeksi haasteen laittaa oman kuvani facebookin aikajanalle. Kuvassani on "coolina" oleva 16-vuotias nuori. Aloitin lukion ihan muualla kuin missä olin käynyt peruskoulun, sillä perheemme muutti tuolloin 500 kilometrin päähän entiseltä kotipaikalta. Kuvan ottohetkellä olin jo saanut ystäviä uudesta koulusta, mutta muistan vieläkin sen hetken, kun tulin uuteen kouluun, josta en tuntenut ketään. Se oli varmaankin ensimmäinen kerta elämässäni, kun jouduin tuollaiseen paikkaan. Peruskoulun ekaluokalle mennessänikin tunsin jo luokkakavereitani. Voimauttavan valokuvan menetelmän silmin katson tuota hieman ”takakireää” nuorta itseäni lempeästi. Tekisi mieleni sanoa, että hyvin sinun käy. Paljon iloa ja suruakin tulet kokema

Työn tuottavuuden laskentakaavassa voi näyttää hyvältä, jos työaikaa on käytettävissä enemmän.  Sitähän ei kaavassa mitata, mitä tuolla työajalla tehdään.  Suorassa asiakaspalvelutyössä, jossa otetaan esimerkiksi asiakkaita vastaan, puolituntia viikossa voi olla yksi tai useampi asiakas enemmän. Tämähän olisi hyvä juttu. Selvästi se lisäisi tuottavuutta. Mutta entäs muutoin? Miten puolituntia viikossa lisää asiantuntijan tuottavuutta? Monella on käytössään liukuva työaika, johon puolituntia viikossa häviää taivaan tuuliin. Ylipäänsä työaika palkan perusteena ja tuloksellisuuden mittarina on todellakin niin ”last season”, että on uskomatonta, että sellaista edes enää on. Ymmärrän tässä työsuojelullisen pointin, mutta asiantuntijatyössä pitäisi maksaa siitä, mitä saadaan aikaiseksi. Se vain vaatisi vaivannäköä työnantajalta.   Organisaation pitäisi miettiä, mitä se tavoittelee ja haluaa saada irti työntekijästä/asiantuntijasta sekä mitä se on valmis maksamaan siitä.  Ja ent

Kiky- eli kilpailukykysopimukseen en viitsisi ottaa kantaa. Otan kuitenkin vähän – ja nimenomaan työn tuottavuuden ja asiantuntijuuden näkökulmasta! Työn tuottavuuden laskenta ei tunnu olevan selvää pässinlihaa, mutta yksinkertaistaen työn tuottavuutta mitataan mm. tehtyjen työtuntien määrällä, henkilöstömäärällä ja työvoimakustannuksilla . Näiden kaikkien petraamiseen kilpailukykysopimus tähtää. Nostetaan siis työaikaa, ei sovita uusista palkankorotuksista ja esimerkiksi työttömyys- ja eläkemaksut nousevat työntekijöillä. Lisäksi julkisella sektorilla vähennetään lomarahoja väliaikaisesti. Julkisella sektorilla on myös nipistetty henkilöstömäärää siten, että esimerkiksi hallinnon väkeä on vähennetty rutkasti. Oletuksena on, että työn tuottavuus kasvaa näillä keinoin ja samalla myös bruttokansantuote ampaisee käyrällä ylöspäin. Kuvittelen ja uskonkin, että suoraan työvoimakustannuksiin puuttumalla ja painamalla niitä alas, työn tuottavuuden voisi ajatella kasvavan. Voin olla kyl

Viikonlopun sieniretki osoittautui urapoluksi tai ainakin urapolun aluksi.  Meillä ei ollut tiedossa mitään tarkkaa sienipaikkaa, vaan paikka valikoitui Inkoon Störsvikiksi elokuisen perheen telttaretken jäljiltä - tuolloin löysin nimittäin sattumalta ja vahingossa lippalakin verran kantarelleja. Nuorena omaa ammattialaa valitessa harva tietää, mihin on oikeasti menossa lähtiessään opiskelemaan. Minä en ainakaan tiennyt. Minulla oli vain idea, ajatus, mitä haluaisin tehdä. Jollakulla saattaa olla pieniä ”maistiaisia”, mitä työ omalla ammattialalla voisi olla, esimerkiksi hoitoalalle suunnatessa. Meillä oli sieniretkellä idea löytää kantarelleja ja suppilovahveroita. Puolukatkin kelpaisivat, mutta rouskuja tai muita sieniä emme ajatelleet kerätä. Niitä kun ei juuri söisi muut kuin minä ja en viitsisi niitä ruveta ryöppäämään ja laittamaan. Olimme siis ”sieniuran” idean äärellä. Tavoitteena oli löytää tiettyjä sieniä ja ehkä puolukoita. Liikkeellelähtö Störsvikiin tulle

Joskus -itseasiassa aika usein!- elämä järjestelee asioita sopivasti. Olin juuri tyrkkäämässä elokuun viimeisen päivän blogikirjoitustani maailmalle, kun vilkaisin sähköpostiani. Siellä oli viesti Tiia Konttiselta, että olen voittanut ”Bloggaajasta ammattilaiseksi”-verkkokurssiosallistumisen vastattuani kyselyyn bloggaamisesta ! Hurjaa! Kurssia olin katsellut ”sillä silmällä” jo kyselyyn vastatessa, mutten arvannut, että sellaisen upean mahdollisuuden voittaisinkin, koska tässä on nyt näitä iloa tuottavia, lämmittäviä arvontaonnenpotkuja tullut tänä vuonna enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana...  Sitä paitsi olinhan päättänyt, että pidän taukoa opiskeluissa.  Tilaisuuksia ei voi kuitenkaan jättää käyttämättä. Innostuin ihan tosissani kurssista ja bloggaamisesta, vaikken ammattilaiseksi ole ihan suorilta käsiltä tässä menossakaan. Innostuksia ja intohimoja olen tässä miettinyt urakalla -ja todennut, etten ole läpeensä huonosti lähtenyt kohdistamaan blogin ”sanomaani